Mystinen kuolema

On kiireellistä tietää, että minä on joukko psyykkisiä energioita, irrallisia katekseja, jotka lisääntyvät ihmisen alhaisissa eläimellisissä syvyyksissä. Jokainen irrallinen kateksi on pieni minä, joka nauttii tietystä itsenäisyydestä.

Nämä minät, nämä irralliset kateksit, kamppailevat keskenään. "Minun täytyy lukea sanomalehti", sanoo älyn minä. "Lähden polkupyörälenkille", liikkeen minä väittää vastaan. "Minulla on nälkä", ruoansulatuksen minä julistaa. "Minulla on kylmä", metabolismin minä sanoo. "He eivät tule estämään minua", huudahtaa intohimon minä puolustaakseen mitä tahansa näistä irrallisista katekseista.

Kaiken kaikkiaan, minä on legioona irrallisia katekseja. Jo Franz Hartmann tutki näitä irrallisia katekseja. Ne elävät ihmisen alhaisissa eläimellisissä syvyyksissä: ne syövät, nukkuvat, lisääntyvät ja elävät meidän vitaalisten prinsiippiemme eli vapaan kateksimme – kineettisen, lihasten ja hermojen energian – kustannuksella. Jokainen egoista, jotka kokonaisuudessaan muodostavat irrallisen kateksin, minän, heijastaa itsensä mielen eri tasoille ja matkustaa halujensa tyydyttämistä kaivaten. Minää, egoa, irrallista kateksia ei voi koskaan täydellistää.

Ihminen on yhdeksänporttinen kaupunki... Tämän kaupungin sisällä elää monia asukkaita, jotka eivät edes tunne toisiaan. Jokaisella näistä asukkaista, jokaisella näistä pienistä ministä on projektinsa ja oma mielensä. Ne ovat niitä kauppiaita, jotka Jeesuksen täytyi heittää ulos temppelistä tahdonvoiman ruoskalla. Noiden kauppiaiden täytyy kuolla.

Nyt ymmärtänemme niin monien sisäisten ristiriitojen syyn yksilössä. Niin kauan kuin irrallinen kateksi on olemassa, ei voi olla rauhaa. Minä ovat kaikkien sisäisten ristiriitojen causa causorum. Minän, joka vannoo uskollisuutta gnosikselle, korvaa toinen, joka vihaa sitä. Loppujen lopuksi ihminen on vastuuton olento, jolla ei ole pysyvää painovoimakeskusta. Ihmistä ei olentona ole vielä olemassa.

Ihminen ei vielä ole ihminen, hän on pelkästään älyllinen eläin. On hyvin suuri virhe kutsua minän legioonaa "sieluksi". Oikeasti, todellakin, ihmisellä on esenssinsä sisällä psyykkistä materiaalia, materiaalia sielua varten, mutta hänellä ei vielä ole sielua.

Evankeliumit sanovat: Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Jeesus sanoi Nikodemukselle, että on välttämätöntä syntyä vedestä ja hengestä nauttiakseen niistä ominaisuuksista, jotka sielulle todellakin kuuluvat. Sielun luominen on mahdotonta, jos emme käy mystisen kuoleman läpi.

Vain minän kuollessa voimme rakentaa tietoisuuden pysyvän keskuksen omaan sisäiseen esenssiimme. Tuo keskus on se, mitä kutsutaan sieluksi. Vain sielullisella ihmisellä voi olla todellista tarkoitusperän jatkuvuutta. Vain sielullisessa ihmisessä ei ole sisäisiä ristiriitoja, ja on todellista sisäistä rauhaa.

Minä tuhlaa psyykkistä materiaalia, kateksia, typerästi vihan, ahneuden, himon, kateuden, ylpeyden, laiskuuden, ylensyönnin jne. räjähdyksiin. On loogista, että niin kauan kuin psyykkistä materiaalia, kateksia, ei kasaudu, sielua ei voi luoda. Jonkin luomiseksi tarvitaan materia primaa; ilman materia primaa mitään ei voi luoda, sillä olemattomasta ei voi mitään ottaa.

Kun minä alkaa kuolla, materia primaa alkaa kasautua. Kun materia primaa alkaa kasautua, tietoisuuden pysyvän keskuksen rakentaminen alkaa. Kun minä on kuollut absoluuttisesti, tietoisuuden pysyvä keskus on täysin muodostunut.

Psyykkisen materian pääoma kasautuu egon kuollessa, sillä energian tuhlaaja on eliminoitu. Tällä tavalla rakennetaan tietoisuuden pysyvä keskus. Tuo mahtava keskus on sielu.

Vain se, joka on rakentanut sisälleen tietoisuuden pysyvän keskuksen, voi olla uskollinen gnosikselle, vain hänellä voi olla tarkoitusperien jatkuvuutta. Ne, joilla ei ole kyseistä keskusta, voivat olla tänään gnosiksessa ja huomenna sitä vastaan; tänään yhdessä koulukunnasas, huomenna toisessa. Tällaisilla ihmisillä ei ole todellista olemassaoloa.

Mystinen kuolema on dialektiikan vallankumouksen rankka ja vaikea alue.

Irrallinen kateksi hajoaa ankaraan ymmärrykseen pohjautuen. Yhteiselo lähimmäisen kanssa, kanssakäyminen ihmisen kanssa, on peili, josta voimme nähdä itsestämme koko vartalon. Kanssakäymisessä ihmisten kanssa piilossa olevat vikamme hyppäävät esiin, tulevat pinnalle, ja jos olemme tarkkaavaisia, silloin näemme ne.

Jokaista vikaa täytyy ensin analysoida älyllisesti ja sitten tutkia meditaation avulla.

Monet ihmiset saavuttivat täydellisen siveyden ja absoluuttisen pyhyyden fyysisessä maailmassa mutta osoittautuivat suuriksi irstaiksi ja kamaliksi synnintekijöiksi, kun heidät laitettiin kokeeseen korkeammissa maailmoissa. He olivat tehneet lopun vioistaan fyysisessä maailmassa, mutta mielen toisilla tasoilla heidän kateksinsa oli yhä irrallista.

Kun vika ymmärretään totaalisesti mielen kaikilla tasoilla, sitä vastaava irrallinen kateksi hajoaa. Toisin sanoen, pieni minä kuolee.

On kiireellistä kuolla hetkestä toiseen. Minän kuoleman myötä syntyy sielu. Tarvitsemme moninaisen minän kuolemaa totaalisesti, jotta kiinnittynyt kateksi, Olemus, ilmaisisi itseään rikkaasti.

IRRALLISEN KATEKSIN HAJOTTAMINEN

Vain tutkimalla irrallista kateksia, minää, yksityiskohtaisesti, voimme hajottaa sen totaalisesti. Meidän täytyy tarkkailla yksityiskohtaisesti ajatteluprosesseja, halun eri toimintatapoja, persoonallisuutemme muodostavia tapoja, keskittymisen menettämisen sofismeja, egon harhakuvitelmia sekä sukupuoli-impulssejamme. Täytyy tarkkailla, kuinka nämä reagoivat ulkoisen maailman vaikutteisiin, ja nähdä kuinka ne toimivat keskenään.

Ymmärtämällä kaikkia irrallisen kateksin, moninaisen minän prosesseja, se hajoaa. Silloin meidän kauttamme ja meidän sisällämme ilmenee vain jumalaisuus.

Ote teoksesta “Dialektiikan vallankumous”, Samael Aun Weor