Skip to content
KM Samael Aun Weor: Kabbala Meditaatio Psykologia Alkemia Astrologia Gnosis
Laskeutuminen on välttämätöntä ennen nousemista; jokaista kohoamista edeltää aina kamala nöyryytys

K.M. Samael Aun Weor- Gnostisen antropologian isä

Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Editor VOPUS   
Samael Aun Weor

K.M. Samael Aun Weor, nykyajan antropologi ja sosiologi, on ollut synnynnäinen tutkija. Hän on omistanut koko elämänsä tutkimuksiin suurista totuuksista, joita eri sivilisaatiot ovat jättäneet ihmiskunnalle eri ilmenemismuodoissa: filosofiassa, uskonnossa, taiteessa ja tieteessä.

Hän syntyi fyysisesti 6. maaliskuuta 1917 Bogotan kaupungissa Kolumbiassa.

Valtavat henkiset kaipuut olivat hänelle ominaisia elämänsä ensimmäisistä kuukausista lähtien. Hänet kasvatettiin kylän virallisen uskonnon piirissä, joten hän tunsi arvostusta ja kunnioitusta kaikkea mystiikkaa kohtaan.

Yhdeksän vuoden iässä hän kuului erääseen uskontoon, jossa hän huomasi, että hänen täytyisi opiskella pyhiä kirjoituksia ja latinaa. Ollessaan hyvin nuori hän lähti pois kotoa astuakseen elämän tielle, ja juuri silloin hän alkoi ottaa selvää salaisesta tiestä.

12 vuoden iässä hän alkoi ottaa selvää ja tutkia spiritismin alaa: hän luki lukemattomia metafyysisiä teoksia, joiden kautta hän intohimoisesti sai suurenmoisia tuloksia. Hän matkusti hyvin nuorena maailman eri paikkoihin menettämättä kiinnostustaan moninaisiin filosofisiin, metafyysisiin, psykologisiin ja tieteellisiin kaipuihinsa.

K.M. Samael Aun Weor meditoimassa

16 vuoden iässä, loputtoman kaihon liikuttamana, hän analysoi hengen kysymyksiä modernin tieteen valossa.

Ilman että hän olisi harjoitellut puhetaitoa puhuakseen yleisölle, mutta kasvatettuna hyviin tapoihin, 17 vuoden iässä hän piti luentoja Teosofisessa seurassa. Sen jälkeen hän omistautui täysin rajajoogan, bhaktijoogan, karmajoogan, jnanajoogan jne. harjoittamiseen.

Nuorukaisena, ollessaan 18-vuotias, hän liittyi muinaiseen ruusuristikouluun – kunnioitettuun instituutioon, jonka tri Krumm Heller (M. Huiracocha) oli perustanut.

Kyllästettynä niin monilla teorioilla hän kaipasi vain kiihkeästi löytävänsä muinaisen tiensä, "veitsenterän polun". 19-vuotiaana hän päätti vaihtaa teorian käytäntöön, kokien siten kolme kertaa sen mitä idässä kutsutaan "valaisevaksi tyhjiöksi". Se jätti hänen psyykeensä ja sieluunsa unohtamattoman kokemuksen.

Hän oli 28-vuotias mennessään naimisiin vaimonsa kanssa, jota Samael kutsui lempeästi nimellä "negrita" (kiintymystä osoittava muoto sanasta "negro", "musta". Suom. huom)

Vuonna 1958 hänen onnistui sitten yhdistää kolme tärkeää henkistä liikettä, jotka tunnettiin nimellä AGLA (Acción Gnóstica libertadora de Amerindia, "Amerintian gnostinen vapautusliike").

33 vuoden iässä hänelle annettiin jättimäinen tehtävä jakaa gnosista massiivisesti. Sen jälkeen kohtalo vei hänen askeleensa kohti pohjoista, ja hän kulki maiden kuten Panaman, Costa Rican, El Salvadorin jne. halki, asettuen lopulta Mexico Cityyn, missä hän mullisti opetusmenetelmänsä täysin ja minne hän perusti kansainvälisen Gnostisen liikkeen päämajan.

24. joulukuuta 1977, 60 vuoden iässä, K.M. Samael Aun Weor jätti fyysisen kehonsa.

Samael Aun Weor Samael Aun Weor

Lisää kuvia

AddThis Social Bookmark Button
 
Kuvagalleria >